Ensimmäinen kerta vesille, kajakin suuntana oli enemmän puolikaari ja täysympyrä kuin suoraan eteenpäin. Mutta suuri intohimo syntyi välittömästi Selviän ja pysyn veden pinnalla

Toisella kerralla kajakki rupesi pikkuhiljaa käsittämään, että eteenpäin on mentävä. Ja kääntyikin jopa hallitusti (niin ainakin kuvittelin) oikealle ja vasemmalle, jopa paikallaan 360 astetta. Vau, opin jotain.

Kolmas kerta ja kympin reissu tuulessa ja suuressa aallokossa (siltä se ainakin tuntui). Tekniikka tuntui hajoavan muutaman sadan metrin jälkeen. Koko ajan täytyi miettiä, ei käsillä vaan kropalla melaa heilutellen. No, helpommin sanottu kuin tehty. Seuraava yö ja päivä menivät buranaa niellessä. Ilmeisesti uusia käyttämättömiä lihaksia oli tullut treenattua. Ei huolta, se ei todellakaan intohimoa lannistanut. 

Neljännellä kerralla leppoisassa ilmassa melontaa pitkin jokea. Huomasin jopa sorsapoikueet ja lokkilaumat. Kaupunki näyttäytyi tyystin erilaiselta kuin aiemmin. Välillä tunnelma oli kuin ulkomailla.Täysin hiljaista, kuin kanjonissa olisi melonut. Aivan mahtava kokemus, eikä todella jää viimeiseksi. Nyt melontaa takana ehkä 25 km, tunteja 13. Hidastahan tuo matkanteko vielä on, mutta pääasia ei olekaan vauhti vaan päämäärä. Tiistaina jälleen joelle.